Sisätaudit

Sisätautien selvitys on joskus melkoista salapoliisintyötä

Moni lemmikin oire voi liittyä useaan eri sairauteen ja tutkiminen sekä taudinkuvan määritys voi tarkoittaa mahdollisten sairauksien poissulkemista yksi kerrallaan. Diagnoosiin pääseminen auttaa lääkityksen suunnittelussa ja ennusteen antamisessa. Aina kuitenkaan lopullisen tarkkaan diagnoosiin ei päästä vaikka siihen pyritäänkin. Toisinaan taas oireisto voi olla hyvinkin tunnusomaista tietylle sairaudelle ja jatkotutkimusten tarve on siten vähäisempi.

Sisätautitutkimuksissa omistajan kertomus lemmikin oireista, eläinlääkärin tekemät havainnot, sekä perusteellinen yleistutkimus ovat ensiarvoisen tärkeitä sairauden laadun ja tarpeellisten lisätutkimusten määrittelemiseksi. Sisätautitutkimuksia voivat olla veri- ja virtsakokeet, ultraääni- ja röntgenkuvantamiset, erilaiset näytteenotot ja joskus jopa lääkekokeilu. Lähetämme näytteitä tarvittaessa jatkotutkimuksiin ulkopuolisiin laboratorioihin ja patologeille.

Talostamme löytyy sekä perustasoista, että keskivertoa kokeneempaa sisätautiosaamista.

Image
Varaa aika tai kysy lisää!