Sydänklinikka

Sydänklinikalla teemme sydämen ultraäänitutkimuksia

Kissoilla ja koirilla esiintyy monia erilaisia sydänsairauksia. Pienillä koirilla esiintyy yleisimmin sydämen vasemmanpuoleisen eteiskammioläpän (mitraaliläpän) rappeumaa. Kansankielisesti asiaa kutsutaan ”läppäviaksi” tai ”läppäsairaudeksi”. Isoilla koirilla tyypillisesti esiintyvä sydänsairaus on puolestaan dilatoiva kardiomyopatia (DCM) eli sydänlihaksen sairaus, joka johtaa sydämen laajenemiseen.

Kissoilla tavallisin sydänsairaus on hypertrofinen kardiomyopatia (HCM) eli sydänlihassairaus, jolle on tyypillistä sydänlihaksen paksuuntuminen. Pennuilla tavataan satunnaisesti erilasia synnynnäisiä sydänsairauksia. 


Tarkempia sydäntutkimuksia suositellaan erilaisista syistä

Tarkemmat tutkimukset ovat tarpeen, jos sivuääni on voimakas, eläimellä on muita sydänsairauteen viittaavia oireita tai sille ollaan suunnittelemassa nukutusta vaativaa toimenpidettä. Myös muiden poikkeavien sydänkuuntelulöydösten tai poikkeavan oireilun (kuten pyörtyminen) syy olisi suotavaa selvittää.

Sydämen vajaatoimintaan viittaavat oireet vaativat yleensä nopeaa selvitystä sydämen tilanteesta. Joskus sydäntutkimuksia tehdään myös ilman mitään oireita tai löydöksiä. Esimerkiksi tietyillä kissa- ja koiraroduilla sydämen tutkiminen ultraäänellä kuuluu vaadittuihin tai suositeltuihin tutkimuksiin ennen jalostuskäyttöä.


Sydänsairautta epäiltäessä tavallisin suositeltava tutkimus on sydämen ultraäänitutkimus

Ultraäänilaitteen avulla sydämestä pystytään arvioimaan sekä sen rakennetta että toimintaa esimerkiksi supistuvuuden, virtauksien ja sydänläppien toiminnan osalta. Sydämen ultraäänitutkimus vaatii erityisosaamista ja sen tekeekin yleensä sydänsairauksiin perehtynyt kardiologi eläinlääkäri.

Sydämen kokoa, muotoa ja asentoa pystytään arvioimaan myös rintaontelon röntgenkuvin. Röntgenkuvauksella saadaan tietoa keuhkoista ja rintaontelon suurista verisuonista. Sydämen sähköistä toimintaa tutkitaan ottamalla elektrogardiogrammi (EKG) eli sydänsähkökäyrä. Tämä on tarpeellista erityisesti silloin, kun eläimellä epäillään olevan rytmihäiriöitä.

Image
Varaa aika sydänklinikallemme tai kysy lisää!