Koiran eturistisidevamma on yksi yleisimpiä syitä takajalan ontumaan ja painon varaamattomuuteen
Ristisidevamma on myös yleisin syy polven nivelrikolle. Eturistisiteen leikkaukset ovat yleisimpiä ortopedisia leikkauksia koirilla. Ristisidevammoja esiintyy eniten keski-ikäisillä ja vanhoilla koirilla. Myös kissoilla tavataan eturistisidevammoja, mutta harvemmin kuin koirilla. Usein eturistiside on koiralla rappeutunut ennen repeämää. Rappeutuminen etenee nopeammin yli 15 kg painavilla koirilla kuin tätä kevyemmillä. Myös polven jyrkkä TP (sääriluun ylemmän nivelpinnan taso, ns. suora polvi-asento) altistaa eturistisiteen rappeumalle.
Eturistisiteen vauriolle altistavia tekijöitä ovat muun muassa koiran rotu, sukupuoli ja koko
Altteimpien rotujen joukkoon kuuluu hyvin pieniä rotuja, kuten bichon frisé ja yorkshirenterrieri sekä keskikokoisia kuten staffordshirenbullterrieri ja suuria kuten labradorinnoutaja ja newfoundlandinkoira. Nartuilla, leikatuilla koirilla ja ylipainoisilla tavataan myös huomattavasti enemmän ristisidevammoja. Tavanomainen ristisidepotilas kissoilla on iäkkäämpi kissa, joka on saanut trauman (kuten putoamisen) seurauksena polvensa kipeäksi.
Miten ristisiteen vamman tunnistaa?
Ristisiteen vaurio saa aikaan sääriluun ja reisiluun välisen yliliikkuvuuden. Akuutissa vaiheessa polven nivelnesteen lisääntymisen voi havaita polven turvotuksena ja vaihteleva asteisena kipuna. Toisinaan omistaja saattaa kuvailla kolmijalkaisena vastaanotolle saapuvan koiran olevan ”ei kivulias”. Ristisiteen repeämä tai osittainen repeämä voidaan tunnistaa eläinlääkärin tutkimuksissa yliliikkuvuudella, eli aikaansaamalla polveen positiivinen vetolaatikkoliike tai sääriluun kraniaalisella kompressiotestillä. Osittaisten vammojen diagnosointi saattaa edellyttää eturistisiteen tarkastamista esimerkiksi polven avauksen yhteydessä tai tähystyksellä.
Ristiside-diagnostiikkaan kuuluu tunnustelun lisäksi polven röntgenkuvat muiden syiden poissulkemiseksi sekä leikkauksessa tarvittavien mittausten suorittaminen.
Ristisidevamman ensisijainen hoito on kirurginen eli leikkaushoito
Leikkaustekniikoita on useita erilaisia. Yleisimmin käytettyjä leikkauksia ovat luunkatkaisuleikkaukset eli osteotomiat TPLO ja TTA sekä tukiompeleisiin perustuvat ekstrakapsulaarileikkaukset. Uusin osteotomia on CBLO.
Hoitotuloksiltaan parhaita ovat ja eniten tutkimusnäyttöä löytyy osteotomiatekniikalla leikatuista polvista. Osteotomia eli luun katkaisuun ja polven biomekaniikkakulman muuttamiseen perustavat tekniikat, kuten TPLO, ovat yleistymässä verrattuna eturistisiteen korvaaviin leikkauksiin. TPLO (tibial leveling osteotomy) on tämän hetkisen tutkimusnäytön perusteella ennusteeltaan paras leikkaustekniikka. Ennustetta parantaa, mikäli leikkaus tehdään ennen nivelkierukoiden vaurioitumista ja mikäli eturistiside on vain osittain vaurioitunut.
Pienillä koirilla ja kissoilla ekstrakapsulaarinen leikkaus johtaa hyväksyttävään hoitotulokseen. Osteotomialleikkauksia halvempaan ekstrakapsulaariseen leikkaukseen päädytään usein taloudellisista syistä. Polveen tulee joka tapauksessa nivelrikkoa leikkauksesta huolimatta. 20-50 % potilaista saa eturistisidevamman myös toiseen polveen. Osteotomiatekniikalla leikattujen luutumista seurataan leikkauksen jälkeen 4 ja 8 viikon kuluttua otetuilla röntgenkuvilla. Vaikuttaa siltä, että onnistuneen osteotomialeikkauksen jälkeinen kuntoutuminen on nopeaa, ja jalan käyttöaste saavutetaan nopeammin kuin muilla tekniikoilla. Molempiin leikkaustekniikoihin liittyy komplikaatioriskit, joita tavallisimpina ovat infektiot ja harmillisimpina implanttien pettämiset.
Eturistisidevamman hoito ilman leikkausta
Eturistisidevammasta voi subjektiivisesti arvioituna toipua lähes oireettomaksi konservatiivisella hoidolla eli levolla, kipulääkityksellä ja painonhallinnalla. Näin hoidetulla potilaalla havaitaan kuitenkin aina melko voimakasta nivelrikkoa. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että kirurginen hoito on konservatiivista hoitoa parempi vaihtoehto. Leikkauksella pyritään minimoimaan polven epävakaus. Mikään tällä hetkellä käytettävissä olevista leikkauksista ei täysin palauta polven normaalia biomekaniikkaa, joten täydellistä hoitoa ei toistaiseksi valitettavasti ole.
Kalliolan Eläinklinikka tarjoaa korkean luokan ortopediapalveluja niin koirille kuin kissoille. Ota yhteyttä ja kysy lisää!